Kuuntele jakso tästä:
Tässä WilmaCast-jaksossa lastenpsykiatrian erikoislääkäri Anita Puustjärvi avaa lasten ja nuorten kehitystä, aivoterveyttä, hyvinvointia ja oppimisarjen tarpeita neuropsykiatrian näkökulmasta.
Lastenpsykiatrian erikoislääkärinä toimiminen on Anitan mukaan monipuolista työtä, jossa työskennellään yhdessä niin lasten, vanhempien ja koulujen kuin lastensuojelun tai sosiaalitoimen työntekijöiden kanssa. Hän toimii myös Pohjois-Savon hyvinvointialueen lastenpsykiatrian palvelulinjajohtajana.
Hänelle myönnettiin tänä vuonna Suomen Lastenlääkäriyhdistyksen Lapsen asialla -palkinto pitkäjänteisestä työstä neuropsykiatrisista häiriöistä kärsivien lasten ja nuorten puolestapuhujana.
Neuropsykiatriset häiriöt lasten kehityksessä
Kiinnostuksen kohteena Anitalla ovat olleet jo toistakymmentä vuotta nepsy-, eli kehitykselliset neuropsykiatriset häiriöt, kuten ADHD eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, autismikirjo ja tic-oireet. Neuropsykiatrisilla häiriöillä viitataan usein kehityksellisiin häiriöihin, jolloin aivojen toiminta on jo lapsen kehitysvaiheessa erilaista. Neuropsykiatrisiin häiriöihin kuuluvat hänen mukaansa myös esimerkiksi aivovaurio tai muu sellainen tapahtuma, joka muuttaa aivojen toimintaa.
“Neuropsykiatriset häiriöt ovat tilanteita, joissa aivojen toiminnassa on jotain vähän erilaisuutta, esimerkiksi rakenteissa. Hermoverkostojen toiminta on ehkä hieman erilaista kuin keskimäärin ja se heijastuu siihen, miten ihminen havainnoi ympäristöään, sekä miten hän reagoi ja toimii eri tilanteissa”, Anita avaa.
Hän toteaa nepsy-häiriöiden olevan nykyään jo tutumpia kuin esimerkiksi 2000-luvun alkupuolella, ja myös tukemisen keinot ovat tulleet tavallisemmaksi osaksi arkea. Omalta osaltaan tähän vaikuttaa saatavilla olevan tiedon määrä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa: “Youtubesta tai TikTokista löytyy paljon ihan hyviä infovideoita ja siinä nämä tulevat tutuksi”, Anita sanoo. Samalla häiriöiden osalta on kuitenkin edelleen havaittavissa sekä yli-, että alidiagnostiikkaa:
“Helposti tulkitaan esimerkiksi kaikenlainen levottomuus ADHD:ksi. Kun kaikki mikä näyttää ADHD:lta ei kuitenkaan sitä ole, siinä voi tulla ylidiagnoostiikkaa jos ei tehdä riittävän kattavaa ja huolellista arviointia. Ja toisaalta sitten on tilanteita, jossa esimerkiksi esimerkiksi aikuisilla ei välttämättä tunnisteta ADHD:ta”, hän kertoo.
Mielenterveyden haasteet ja aivoterveyden merkitys digiajassa
Lasten ja nuorten mielenterveyteen liittyvät haasteet ovat kasvaneet ja psyykkisten häiriöiden palvelukysyntä on lisääntynyt. Tämä näkyy myös opiskeluhuoltopalveluissa.
“Tämä on asia, johon meidän aikuisten pitäisi pysähtyä ja miettiä, mitä me voisimme tehdä toisin tai miten voisimme tukea sitä, että lapset kasvaisivat tasapainoisemmiksi, ettei lähtökohtaisesti oltaisi jo hankalassa tilanteessa”, Anita sanoo.
Jotta lapsi voi kasvaa ja kehittyä terveeksi ja tasapainoiseksi aikuiseksi, on aivoterveydestä huolehtiminen tärkeää. Anita tiivistää podcastissa yhteen tekijöitä, joista huolehtimalla vanhempi voi edistää lapsen aivoterveyttä:
- Riittävä uni.
- Monipuolinen ravinto.
- Säännöllinen ja monipuolinen liikunta. “Mielellään vaikka vähän yhdessäkin liikkumista, eikä sen tarvitse olla mitään hiki päässä -urheilua vaan ihan arkitoimintaa.”
- Jaettu ilo ja yhteiset mukavat hetket. “Nämäkin on usein ihan siinä arjessa toteutettavia asioita: vitsailua tai vaikka tiskikoneen tyhjentämistä, tai se että käydään kävelyllä – jaetaan tässä ja nyt sitä hetkeä.”
Nykyisen digikulttuurin osalta hän myös korostaa, että lapsi oppii taitoja vuorovaikutuksessa toisten kanssa, eikä kasvokkain tapahtuvan vuorovaikutuksen merkitystä saa unohtaa. Varhaisilla ruutualtistuksilla tai liikunnan vähäisyydellä on hänen mukaansa alustavasti havaittu olevan melko pitkäkestoisiakin seurauksia lapsen kehitykseen.
“Ihan äskettäin on myös julkaistu tutkimustulosta siitä, että vaikka neuvottelujen pitäminen etäyhteyksin kuormittaa aivoja enemmän kuin livetilanteessa mukanaolo. Eikä ihan tarkkaan tiedetä, mistä kaikesta se tulee, miksi meidän aivot joutuukin pinnistelemään enemmän (digitilanteissa)”, Anita kertoo.
Teknologia ja laitteet voivat kuitenkin mahdollistaa paljon – kun niitä käytetään oikein, muuta kanssakäymistä rikastuttavina välineinä. Digimaailma on tuonut mukanaan nopeatempoisuutta, joka saattaa olla haitallista keskittymiskyvyn kannalta. Lapsuuden ja nuoruuden aikana pitääkin Anitan mukaan opetella myös pitkäjänteisempää tekemistä.
“Aivot oppii toistoista ja syntyy hermoverkostoja, jotka muuttuvat aktiivisemmaksi. Jos me opetetaan aivot siihen, että kaikki on kauhean nopeatempoista ja 2 minuutin video on jo liian pitkä tai tunnin podcast on hankala kuunnella, niin sittenhän aivot alkaa vaatia että pitää olla lyhkäisiä asioita”, hän pohtii.
Koulunkäyntikyky on oppijan toimintakykyä
Anita puhuu myös lapsen koulukäyntikyvyn termistä, joka kuvastaa oppijan toimintakykyä ja on sidoksissa hetkeen ja tilanteeseen. Vastaavasti aikuisella tätä voisi kuvastaa termi työkyky.
“Koulunkäyntikyky kattaa opiskelukyvyn, sen että lapsi kykenee oppimaan omien taitojensa mukaisesti, mutta myös sen, että pystyy toimimaan koulussa odotusten mukaisesti: tulemaan paikalle suhteellisen oikeaan aikaan, huolehtimaan ikä huomioon ottaen tavaroistaan ja pystyy toimimaan sosiaalisissa tilanteissa”, hän määrittelee.
Kun koulunkäyntikykyä on tarve arvioida, tarvitaan yleensä useamman ihmisen näkökulmaa: niin oppijan itsensä, vanhempien, opettajan ja koulun toimijoiden sekä usein myös oppilashuoltoryhmän toimijoiden arvioita tilanteesta, hän korostaa. Arvion tavoitteena on ymmärtää, missä oppijalla on haasteita ja mihin ne liittyvät. Sen jälkeen voidaan pohtia, mitä voitaisiin tehdä, jotta koulunkäyntikyky paranisi. Arvioinnin avuksi on kehitetty suuntaa antava kartoitusväline, joka löytyy sivustolta toimintakykyarvio.fi.
“Siinä on monia kysymyksiä eri osa alueilta ja se tavallaan antaa kartan, jossa on jotkut osa-alueet vihreällä ja jotkut ehkä punaisella. Se antaa vinkkejä mitä seuraavaksi kannattaa tehdä, mihin kannattaa nyt panostaa, mitä selvitetään”, Anita kuvailee.
Riittävästi tukea myös koulun arjessa
Lasten ja nuorten tukeminen myös osana tavallisia kouluarjen kohtaamisia on Anitan mukaan tärkeää. Hän kehottaa jokaista pysähtymään ja omalla kohdalla pohtimaan: miten minä aikuisena juuri tässä tilanteessa tai roolissa voisin kohdata tämän lapsen tai oppilaan? Samalla tukea, työnohjausta ja konsultaatiomahdollisuuksia tulisi olla riittävästi tarjolla koulun aikuisille.
“Meillä on kaikilla tarve tulla kohdatuksi ja kuulluksi, ja näin se on myös lapsilla ja oppilailla. Yksittäinenkin kohtaaminen ja hyvä tilanne, jossa aikuinen kuuntelee lasta, ihan aidosti on kiinnostunut siitä, niin se voi olla suorastaan terapeuttinen. – – Aika monet aikuiset kertovat, miten se yksi yksittäisen opettajan kiinnostuneisuus saattoi olla juuri se juttu, joka onkin ohjannut elämää positiiviseen suuntaan jälkikäteen ajateltuna, tai joka loi uskoa, vaikka kaikki muu oli ihan pielessä”, hän pohtii.
Keskustelussa nousevat esiin myös muuttunut kouluympäristö ja ryhmäjärjestelyt:
“Lapset tarvitsisivat sitä turvallisuutta, ennustettavuutta ja toistuvuutta, ja myös sen ryhmän, johon tuntevat kuuluvansa. Että otettaisiin tämmöiset perustarpeet kuten turvallisuuden tunne huomioon”, Anita toivoo.
Kuuntele jakso tästä:
Virhe! Tietoja ei voitu hakea. Yritä myöhemmin uudelleen.